|
Olemme 11 vuotta toiminut lihanhankintaan, kauppaan sekä eläinvälitykseen erikoistunut liha-alan yritys. Päähankinta-alueena on Savo-Karjala sekä Kainuu, mutta hankimme eläimiä myös muualta Suomesta. Oulun ja Kainuun alueelta olemme hankkineet nautaa 7 vuotta. Nurmes-Valtimo -suunnalle laajensimme hankinnan 5 vuotta sitten. Olemme osakkaana Lihakas Oy:ssä sekä Sastamalan Teurastamo Oy.ssä. Lihakas Oy on toimittanut kuluttajapakkauksia Etelä-Suomen kauppoihin jo usean vuoden ajan. Aloitteen tekijänä toiminnallemme ovat olleet tuottajat ja yksityisen lihateollisuuden yritykset sekä päivittäistavarakauppiaat. Naudanlihan tuotanto vähenee edelleenkin Suomessa, joten monilla lihajalosteita valmistavilla yrityksillä sekä kuluttajalla on huoli kotimaisen raaka-aineen riittävyydestä. Meidän tavoitteemme on että valikoimissamme on jatkuvasti laadukasta kotimaista lihaa. Haluamme olla paikallinen ja joustava, tuottajaa sekä kuluttajaa lähellä toimiva liha-alan yritys. Savo-Karjalan Liha Oy on aloittanut 2011 Valikoimissamme on nautaa, pihvisonnia, luomunautaa, kyyttöä, porsasta, hevosta Lanseeraamamme OEKEESTI HYVVEE ja OEKEESTI LIHHOO kuvastaa tuotteitamme, jotka ovat lähiruokaa parhaimmillaan. Tuotteiden alkuperänä on kotimaiset maatilat joilla kasvatetaan erittäin laadukasta lihaa. Toimitamme lihaa kaupoille, ravintoloille, suurkeittiöille, teollisuuteen yms. Jos olet kiinnostunut tuotteistamme tai haluat jälleenmyyjäksi, ota yhteyttä myyntiimme
|
|








